Jasmin Miettinen siirtyyy JyPKiin Kuopion Pallokissoista!
4.1.2018 15:11 Uutiset / Edustus

Topparin paikalla pelaava Jasmin Miettinen aloittaa 5. kautensa Naisten Liigassa.

Jasmin Miettinen on kirjoittanut vuoden sopimuksen JyPKin kanssa. Kuopion Pallokissoista Jyväskylään siirtyvä toppari on lähtöisin Siilinjärveltä ja pelannut juniorivuodet SiPSin riveissä.

Kaudelle 2014 ”Jassu” siirtyi SiPSistä Pallokissoihin vasta 16 vuotiaana. Hän pelasi Pallokissoissa yhteensä neljä kautta ja toimi kapteenina kaudella 2017. Miettinen on pelannut myös Yhdysvalloissa puolivuotta vuonna 2016, kun hän pelasi Clayton State Universityssä yliopistosarjaa.

Ensimmäinen kausi Naisten Liigassa ei tuonut vielä läpimurtoa, mutta seuraavilla kausilla Jassu kuului Pallokissojen avausrunkoon. Viime kaudella Miettinen pelasi täydet 90 minuuttia joka ottelussa, yhtä ottelua lukuunottamatta.

Vuonna 1997 syntynyt Miettinen on kuulunut oman ikäluokkansa maajoukkueeseen. Hän on toiminut myös maajoukkueessa kapteenina. Maaotteluita Miettinen on pelannut mm. EM-karsinnoissa viimeksi vuonna 2016.

Miettinen kantoi suurta roolia Pallokissoissa etenkin viime kaudella, joten samaa voidaan odottaa ensi kaudella JyPKin paidassa. ”Jassu” on loistava vahvistus JyPKin puolustuslinjaan, ja hän tuo myös oikeanlaista tekemistä joukkueeseen omalla panostuksellaan. Jassun vahvuudet topparin paikalla on pelinavaaminen ja puolustussuuntaan oikea-aikaisuus.

Tervetuloa Jassu Jyväskylään!


   
Lisää uutisia
Edustus
«  Tammikuu   »
Ma Ti Ke To Pe La Su
1234567
891011121314
15161718192021
22232425262728
293031
 
Kategoriat