Toimintasuunnitelma

Jyväskylän Pallokerho ry

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017

TOIMINTA-AJATUS

Jyväskylän Pallokerho ry toimii jalkapallon erikoisseurana tyttöjen, naisten ja miesten joukkueilla. Seuran tehtävänä on tarjota mahdollisuus harrastaa ja toimia jalkapallon parissa useista eri lähtökohdista, kilpaurheilusta harraste- ja nuorisoliikuntaan.

YLEISTÄ

Jyväskylän Pallokerho ry on erityisesti nais- ja tyttöjalkapalloon suuntautunut seura, jonka kilpailullisena tavoitteena on kehittää edustusjoukkueensa tasoa yhä ylemmäksi kansallista huippua ja toimia samalla Keski-Suomalaisen nais- ja tyttöjalkapallon edelläkävijänä.

Pyrkimyksenä on kehittää edelleen järjestelmää, jossa kortteliliigan kautta toimintaan liittyy kehityskykyisiä pelaajia juniorijoukkueisiimme, joissa tapahtuvan laadukkaan valmennustyön ansiosta voimme täydentää naisten edustusjoukkuettamme vuosittain lahjakkailla omilla kasvateillamme.

Jyväskylän Pallokerhon juniorityössä tavoitteena on, että jokainen voi harrastaa ja pelata taitotasonsa ja mielenkiintonsa mukaisella tasolla omilla ehdoillaan. Kaikista pelaajista ei tule huippupelaajia eivätkä kaikki halua huipulle. Tämän vuoksi pyrimme järjestämään mahdollisimman kattavaa ja monipuolista toimintaa, josta jokainen voi valita itselleen sopivimman.

Toimintamme tarkoituksena on herättää rakkaus lajiin, saada lapset ja nuoret innostumaan ja pysymään seuramme toiminnassa mukana, pelaajina, valmentajina, ohjaajina, erotuomareina sekä ennen kaikkea jalkapallon ystävinä.

Juniori- ja kortteliliigatoiminnassamme sitoudumme Suomen Palloliiton Kaikki Pelaa –ohjelman periaatteisiin ja pyrimme kehittämään pelaajia sekä taidollisesti, että myös kasvatuksellisessa mielessä. Joukkueemme toimivat yhdessä sovittavien seuran toimintaperiaatteiden mukaan ja tiiviissä yhteistyössä keskenään.

Jyväskylän Pallokerhossa on tavoitteena saada joukkue kaikkiin eri tyttöjen ikäluokkiin. Nuorin joukkue kaudella 2017 on 2010-tytöt. Joukkue muodostetaan pääsääntöisesti seuramme kortteliliigassa mukana olleista tytöistä.

Seuramme on mukana Sami Hyypiä Akatemiassa ja auditoinnit laatujärjestelmän avulla kehittävät seuraa.

HENKILÖSTÖ JA KOULUTUS

Seurassa työskentelee vakituisessa työsuhteessa seurajohtaja, valmennuspäällikkö ja toimistotyöntekijä/kirjanpitäjä.Kaudelle 2017 pyritään palkkaamaan osa-aikaiset kehitysjohtaja sekä valmennuspäällikkö toteuttamaan seuran toimintastrategiaa.Nykyisen valmennuspäällikön toimi kohdennetaan selkeämmin lasten ja nuorten toiminnasta vastaavaksi.

Tarjoamme kaikille ikäkausijoukkueiden valmentajille mahdollisuuden kouluttautua SPL:n D- C- ja B-tason koulutuksilla, siten että juniorijoukkueiden toimintaperiaatteissa sekä SPL:n laatujärjestelmässä määritellyt tavoitetasot saavutetaan.

Ikäluokka

valmentajien koulutusvaatimukset

=> E11

Valmentajilla D-tason valmentajatutkinto tai sovittukoulutussuunnitelma tason suoritamiseksi

D12 / D13

Kaikilla D-valmentajatutkinto
+ ainakin yksi C-valmentaja/ Joukkue

C14 / C15

Kaikilla D-valmentajatutkinto
Vastuuvalmentajalla vähintään C-tason koulutus.

B 16-18

Vastuuvalmentajilla vähintään Uefa B valmentajatutkinto. Valmentajilla C-tason koulutus tai suunnitelma tason suorittamiseksi.

Seuran hallitukselle, seuran työntekijöille ja joukkueiden toimihenkilöille tarjoamme koulutusta heidän tehtävissään. Seuran valmennuspäällikkö (Ari Laiho) suorittaa UEFA A valmentajakoulutusta.

JOUKKUEET

Kaudella 2017 toiminnassa on mukana yhteensä 18 joukkuetta.

Kilpajoukkueita ovat:
Naiset edustus
Naiset 2
B18-tytöt
B16-tytöt

Ikäkausijoukkueita ovat
-02 tytöt
-03 tytöt
-04 tytöt
-05 tytöt
-06 tytöt
-07 tytöt
-08 tytöt
-09 tytöt
-10 tytöt

Harrastejoukkueita ovat:
00/01 vihreä
03/04 vihreä
04/05 vihreä
Naisten harraste
Ikämiehet

KILPAILU- JA HARRASTETOIMINTA

Kaudella 2017 JyPK:n edustusjoukkue pelaa Naisten Liigassa.Lisäksi seuralla on joukkue Naisten Kakkosessa. BT18 osallistuu B-tyttöjen SM-sarjan karsintaan tavoitteenaan pelata kesällä B-tyttöjen SM-sarjassa. B16 pelaa B-tyttöjen Ykköstä. Tavoitteenamme on kehittää pelaajakoulutusjärjestelmää siten, että pystymme mahdollistamaan kilpailullisin tavoittein harrastaville pelaajille yksilöllisen kehityspolun kohti edustusjoukkuetta ja mahdollisesti vieläkin pidemmälle.

Seuran 2003-06 syntyneistä tytöistä kootut ryhmät osallistuvat Sami Hyypiä Akatemian kehityksen seuranta -hankkeeseen. Hankkeessa on mukana kahdeksan tavoitteellisesti toimivaa suomalaista tyttöseuraa. Tarkoituksena on että haemme mukaan syksyllä 2017 alkavalle seuraavalle kaksivuotiselle SHA- kaudelle

Ikäkausijoukkueet ja harrastejoukkueet harjoittelevat ja pelaavat alueellisissa ja piirin sarjoissa sekä turnauksissa omien kausisuunnitelmiensa mukaisesti. Ikäkausijoukkueiden kausisuunnitelmat tehdään yhdessä valmennuspäällikön kanssa.

Kilpajoukkueiden tavoitteet:

Naiset edustus
- Liigapaikan säilyttäminen.
- Tavoitteena kehittää edustusjoukkueen organisaatio sellaiseksi, että sillä on edellytykset pelata liigatasolla pysyvästi.

Naiset Kakkonen
- Minimitavoitteena on säilyttää paikka naisten 2.divisioonassa.
- Tavoitteena on nuorten pelaajien kehittäminen edelleen edustusjoukkueeseen sekä tarjota peliaikaa edustuksen pelaajille.

B18, B-tyttöjen SM-sarja
- Toiminnan tavoitteena kehittää kansainvälisellä/pääsarjatasolla pärjääviä pelaajia sekä saavuttaa karsintojen kautta edellä mainitun turvaamiseksi sarjapaikka B-tyttöjen pääsarjatasolla.

B16, B-tyttöjen Ykkönen
- Toiminnan tavoitteena kehittää kansainvälisellä/pääsarjatasolla pärjääviä pelaajia sekä säilyttää edellä mainitun turvaamiseksi sarjapaikka B-tyttöjen ykkösessä.

Muut juniorijoukkueet keskittyvät laadukkaaseen pelaajakoulutukseen ja pelaavat piirin sarjoja sekä osallistuvat turnauksiin Suomessa ja ulkomailla.Lisäksi D13-C15 joukkueet osallistuvat Puolen Suomen Liigaan tavoitteenaan paikka ikäluokkansa SPL-lopputurnaukseen.

Tavoitteenamme on saada mahdollisimman paljon tyttöjä mukaan Idän alueen aluejoukkueeseen ja nuorten maajoukkueisiin. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi järjestämme itse ja osallistumme yhteistyössä koulujen kanssa C14-B18 ikäisten päiväharjoittelumahdollisuuksien järjestämiseen ja tarjoamme E11 – D13 ikäisille lisäharjoittelumahdollisuuksia seuran organisoimissa lisäharjoitteluryhmissä.

Futsal -sarjoihin joukkueet osallistuvat oman kiinnostuksensa mukaan.

Syksyllä järjestettäviin Suomen Palloliiton Keski-Suomen piirin taitokilpailuihin pyrimme saamaan useampia osallistujia jokaisesta seuramme eri ikäluokasta. Taitokilpailulajeja harjoitellaan joukkueiden harjoituksissa sekä seuran järjestämissä taitoharjoittelutapahtumissa.

Tavoitteenamme on että taitomerkkisuoritusten kokonaismäärä jatkaa kasvuaan taas syksyllä 2017.

Pyrkimyksenä on tarjota kaiken ikäisille – lapsista aikuisiin – mahdollisuus harrastaa jalkapalloa myös ilman kilpailullisia tavoitteita. Näissä ryhmissä harrastamisen kustannukset pyritään pitämään mahdollisimman alhaisena.

Junioripelaajan polut JyPK:ssa:

ikä

harjoitusryhmä

lisäharjoittelu-
mahdollisuudet

6-9

ikäkausijoukkue / kortteliliigajoukkue

futiskoulut, kesätreenit

10-11

ikäkausijoukkue / kortteliliigajoukkue

lisäharjoitteluryhmä, kesätreenit

12-13

ikäkausijoukkue / kaverijoukkue

lisäharjoitteluryhmä, kesätreenit

14-15

ikäkausijoukkue / kaverijoukkue

liikuntaluokat

15-18

kilpajoukkue / kaverijoukkue

liikuntaluokat / lukion aamuharjoittelu

TURNAUSTOIMINTA

Kesäkuussa järjestetään perinteinen poikien turnaus Jyväskylä Cup yhdessä Jyväskylän Nousun kanssa ja syyskuussa oman seuran järjestämä tyttöjen Hippo-turnaus. Talvikaudella joukkueet voivat järjestää turnauksia Piispalan leirikeskuksessa.

Vehkalammen jalkapallohallissa on tavoitteena järjestää miniturnauksia.

KORTTELILIIGA

Jyväskylän Pallokerho on järjestänyt vuodesta 1995 lähtien jalkapallon kortteliliigatoimintaa tytöille. Jatkamme kortteliliigan kehittämistä edellisten vuosien kokemusten ja palautteiden perusteella. Teemme toiminnan markkinoinnissa sekä pelitapahtumien, valmentajakoulutusten ja päättäjäisten järjestämisessä yhteistyötä JJK-juniorien ja FC Vaajakosken kanssa.

Kortteliliiga tarjoaa tytöille jalkapallon harrastusmahdollisuuden lähikentillä eri puolilla kaupunkia.Harjoittelu on leikinomaista jalkapallon perustaitojen oppimista leikkien ja kisailujen avulla ja tietenkin pelaamista. Toiminnassa korostetaan Suomen Palloliiton Kaikki Pelaa –ideologiaa, jossa kaikille mukana oleville taataan yhtäläinen mahdollisuus osallistua.

Kortteliliiga alkaa toukokuussa jatkuen syyskuun puoliväliin. Harjoituksia on kerran viikossa ja pelitapahtumia, joissa kaikki joukkueet ovat yhtä aikaa mukana, on kesän aikana vähintään kaksi kevätkaudella ja kaksi syyskaudella. Kortteliliigan kauden päätteeksi kaikki osallistujat saavat mitalin ja diplomin. Kauden aikana jokainen tyttö saa itselleen oman pallon, kortteliliiga-pelipaidan, JyPK-tuotteen sekä joukkuevalokuvan. Kortteliliigaan 2017 voivat osallistua vuosina 2005-2012 syntyneet tytöt. Tavoitteena on lisätä harrastajien määrää.

MUU TOIMINTA

Toimimme aktiivisesti lasten liikuntamahdollisuuksien lisäämiseksi järjestämällä liikunnallisia iltapäiväkerhoja. Lukuvuoden 2016-17 aikana seura järjestää 14 kerhoa yhdeksällä eri koululla ja toimintaa jatketaan yhteistyössä koulujen kanssa myös syksyllä 2017.

Keväällä ilmestyy 37. kerran JyPK- Jyväskylä kevätlehti. Lehden kautta tarjoamme joukkueillemme mahdollisuutta kerätä varoja ja saamme seuramme toimintaa näkyviin Jyväskylässä. Lehteä pyritään kehittämään osana muuta tiedotuksen kehittämistä.

Olemme mukana Jyväskylän alueen palloiluseurojen yhteisessä Kaikki Peliin –projektissa.

Pelikauden päätteeksi järjestetään kauden päättäjäiset, jossa palkitaan ansioituneet pelaajat ja seuratoimijat.


   
Lisää uutisia
Jyväskylän Pallokerho
«  Lokakuu   »
Ma Ti Ke To Pe La Su
1
2345678
9101112131415
16171819202122
23242526272829
3031
Kategoriat