BSM-karsintasarja jatkuu, heinäkuussa SM-sarjan käyntiin
15.5.2020 22:46 Uutiset / B18

Maaliskuussa keskeytyneen SM-karsintasarjan viimeinen peli pelataan 13.6. ja ilman karsintalohkojen 5. - 6. sijojen ristiinpelaamista varsinainen SM-sarja alkaa heinäkuun alussa 12 joukkueen voimin ja Suomen mestari selville yksinkertaisella sarjalla syyskuun loppuun mennessä. Siinä oli pohdittavaa pelaamien ja valmentajien kokoontuessa tauon jälkeen toisen kerran pallolliseen pienryhmäharjoitukseen.

Torstaina oli vihdoin päästy joukkueena kokoontumaan tarkkaan ohjeistettuun pienryhmäharjoitukseen ja pitkä tauko oli ohi. Perjantain toisissa harkoissa into oli tallella, mutta myös kosketukset alkoivat näyttää siltä mihin maaliskuussa jäätiin. Aurinko hymyili kilpaa tyttöjen ja pääkoutsi-Timpan kanssa, kyllä tätä oli selkeästi odotettu. Palloliitolta tulleet ohjeet oli sisäistetty: etäisyys pidettiin, tötsiin koski ainoastaan valmentaja ja tänään todellakin harjoiteltiin jalkapalloa: ei kosketuksia käsillä eikä päällä pelivälineeseen. Ja on tässä myös pieni rutistus Timolle: jos aiemmin hän komentanut pelaajat täyttämään palloja niin nyt voimassaolevilla ohjeilla pallot täyttää koutsi. Ja muutaman tytön mielestä pallot ovat koko ajan hieman tyhjiä...

Palloliitolta oli tullut viestiä suunnitelmasta karsintasarjan loppuunsaattamiseksi sekä varsinaisen kauden aloitukseen liittyen. Viimeinen karsintapeli 13.6., sen jälkeen selvillä 12 joukkuetta jotka pelaavat yksinkertaisen 11 ottelun SM-sarjan. Jokainen ottelu on siis hyvin tärkeä, lisäksi karsintasarjan lohkojen kolme parasta saavat 3-2-1lähtöpisteet, joilla voidaan ratkaista jopa kulta. Erittäin mielenkiintoinen suunnitelma, toivottavasti se saadaan toteutettua.


Timo pohti kulunutta kahta kuukautta ja tyttöjen päivän tilannetta sanalla "vaihteleva". Osalla runsaasti omatoimista pallollista harjoittelua, osa panostanut enemmän fysiikkaan, osa tasapuolisesti molempia. Mutta tärkein eli into jalkapalloon kaikilla huipputasolla. Ja kun vielä katsoo miten kausi jatkuu niin kyllähän tämä pallokassi on täynnä sattumakortteja. Vuosi 2020 tulee jämään mieleen monesta asiasta, myös BSM-sarja tulee olemaan todella poikkeuksellinen.




   
Lisää uutisia
Naiset 2
«  Syyskuu   »
Kategoriat